Kulttuuriosuuskunta Kajeen tuotanto Emmi Itärannan romaanista Teemestarin kirja.

Kantaesitys Tampereella la 6.2.2016


Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Se ei pelkää palaa tulessa eikä haipua taivaalle, se ei epäröi särkyä sateena teräviin kallioihin tai hukkua mullan pimeään vaippaan. Se on kaikkien alkujen ja loppujen tuolla puolen.”
Emmi Itäranta, Teemestarin kirja (Teos 2012)

Tarina



Emmi Itärannan romaanista sovitettu kantaesitys on koskettava, tunteita herättävä kertomus yksilön taistelusta yhteiskuntaa vastaan. Näytelmä tapahtuu määrittelemättömässä tulevaisuudessa, kuvitteellisessa Nykyismaailmassa.  Mannerjäätiköiden sulamisen seurauksena meri suolaisine vesineen on vallannut mantereita ja pilannut sisämaan vesistöt, suurkaupunkeja on vajonnut mereen. Ilmaston lämpenemisen vuoksi Lapissa on jatkuva kesä, kulttuuri ja valta on kiinalaistunut. Sotilasdiktatuuri pitää valtaa valvomalla vedenkäyttöä.

Tämä dystooppinen tarina kertoo kasvutarinan pohjoisessa asuvasta Teemestarin tyttärestä, Noriasta ja hänen parhaasta ystävästään Sanjasta. Pohjoisessa asuvan Teemestari Mikoan (Reidar Palmgren) puutarha kukoistaa hämmästyttävän vehreänä. Skandinavian Unionin komentaja Taro (Marko Keskitalo) etsii vesirikollisia ja alkaa epäillä. Teemestarin tytär Noria (Sanna Majanlahti) joutuu tekemään moraalisia ratkaisuja tulevaisuutensa suhteen. Mukana suunnitelmassa on Norian paras ystävä, entismaailman teknologiasta kiinnostunut Sanja (Emilia Pokkinen). 

Emmi Itäranta kuvaa aikaa, jolloin ilmassa leijuu raa´an vallan valhe, harhautus ja pelonsekainen kauhu. Haluamme teatterin keinoin herättää katsojaa miettimään ratkaisujaan tulevaisuuden maailman ilmaston ja vesien suojelemiseksi.

Rooleissa:
Sanna Majanlahti - Noria Kaitio nuori Teemestari

Reidar Palmgren -  Mikoa Kaitio Teemestari, Norian isä, Majuri Bolin entinen upseeri Skandinavian Unionin miehitetyllä alueella sekä  Luutnantti Muromäki

Emilia Pokkinen - Lian Kaitio tutkija, Norian äiti sekä Sanja Vanamo Norian paras ystävä

Marko Keskitalo - Komentaja Taro paikallishallinnon valvoja Skandinavian Union miehitetyllä alueella, Jukara muoviseppä sekä Niiramo Kuusamolainen teemestari